Hobbyn matkailuajoneuvomallisto on tulevana vuonna dynaaminen ja trendikäs. Inspiraatiota on haettu pohjoismaisesta luonnosta ja kotoisasta hygge-nautiskelusta, mikä näkyykin erityisesti malliston muotokielessä ja sisustuksessa.
Vuoden 2022 mallistoon kuuluu vaihtoehtoja kompakteista ja edullisista malleista premium-luokan luksukseen, joista jokainen löytää varmasti oman suosikkinsa. Hobbyn valtteja ovat edelleen kattava vakiovarustelu avaralla ja toimivalla sisustuksella, sekä lyömätön hinta-laatusuhde.
MATKAILUVAUNUT 2022
Hobbyn matkailuvaunumallisto saa kokonaan uuden suunnan vuonna 2022. Luvassa on kolme uutta mallisarjaa, uusia sisustustyylejä ja uutta tunnelmaa. Uusi muotokieli on luotu yhteistyössä Hobbyn suunnittelijoiden sekä ulkopuolisten muotoilutoimistojen ja insinöörien kanssa. Raikas mallisto on suunnattu laajalle asiakaskunnalle, kuten designin ystäville, aikaansa seuraaville matkaajille ja nuorille perheille.
Hobbyn vuoden 2022 vaunumallistoon kuuluu yhteensä 6 mallisarjaa ja 51 pohjaratkaisua, joista jokainen on kuin tehty sinun tarpeitasi varten.
Kaksi uutta mallisarjaa, kaksi ainutlaatuista tunnelmaa
Uusi mallisarja EXCELLENT EDITION – perheystävällistä ja tyylikästä
Uusi EXCELLENT EDITION on tilava, valoisa, tyylikäs ja samalla kodikas. Mallissa on kuusi erilaista pohjaratkaisua, jotka ihastuttavat erityisesti nuoria, moderneja perheitä. Neljä malleista on varustettu pienten matkustajien iloksi kerrosvuoteilla. Vaikuttava LED-valaistus korostaa modernin skandinaavista yhdistelmää vaaleita värisävyjä ja suoria linjoja.
Uusi premium-luokka MAXIA – uuden sukupolven malli
Hienostunut MAXIA on Hobbyn vaunumalliston huippua ja uutuuksien johtotähti. Skandinaavinen rakkaus luontoon ja kodikkuuteen on toiminut MAXIA-mallisarjan inspiraationa. Pohjoismaalainen muotoilu ja tyyli korostuvat aivan omalla tavallaan tässä täysin uudessa mallisarjassa, jonka tyylikäs sisustus luo ennennäkemätöntä viihtyisyyttä ja mukavuuden tunnetta.
Pidetyt kestosuosikit ihastuttavat edelleen
Päivitetyt kalusteet ja kotoisa tunnelma lämpimine värisävyineen tekevät suosituista vakiomallisarjoistamme ONTOUR ja DE LUXE erityisen viihtyisiä. Pidetyt mallisarjat EXCELLENT ja PRESTIGE ovat puolestaan saaneet uudistuksia pintojen alle, mutta toimiva sisustus on jätetty ennalleen.
- Kevyt Hobby ONTOUR on aina valmis nopeaan lähtöön. Jo 1200 kg:sta alkaen ja 2,20 m leveydellä ONTOUR on täydellinen matkailuvaunu myös pienemmille vetoautoille. Neljästä eri malliversiosta löydät itsellesi täydellisen mallin Hobby-maailmaan.
- Nuorekkaaseen makuun suunniteltu DE LUXE -mallimme on yhtä monipuolinen kuin reissaajien toiveetkin. 18 eri tarpeisiin sopivaa pohjaratkaisua tekevät siitä monipuolisen ja erityisen suositun perheiden keskuudessa.
- Hobby EXCELLENT:in mukava varustus ja kattava pohjaratkaisuvalikoima tilavalla suunnittelulla ja mukavilla istuinryhmillä tekevät siitä täydellisen matkakumppanin. Elegantti EXCELLENT ihastuttaa myös miellyttävällä tunnelmavalaistuksella pimenevissä illoissa.
- Vapautta, tilaa ja liikkumavaraa: Hobby PRESTIGE tarjoaa oman kodin luksusta matkalle. Tilavat oleskelu- ja makuualueet löytyvät kahdestatoista yksilöllisestä pohjaratkaisumallista. Mallista riippuen tilaihmeeseen mahtuu yöpymään mukavasti jopa seitsemän henkilöä.
MATKAILUAUTOT 2022
Hobbyn matkailu- ja retkeilyautojen uusi ulkomuotoilu on mallivuonna 2022 dynaaminen ja trendikäs. Moderni ja tyylikäs ilme kattaa koko matkailuautovalikoiman, säilyttäen samalla Hobbylle tunnusomaisen kodikkuuden ja mukavuuden. Uusittu huippumallisarja OPTIMA DE LUXE on oikea katseenvangitsija uusine tyylikkäine katto-osineen sekä takavaloineen.
OPTIMA ONTOUR -mallisarjoissa suosittu sisustus
Menestyksekkään Citroën-alustalle rakennetun OPTIMA ONTOUR -mallisarjan sisustus säilyy nuorekkaana ja raikkaana myös mallikaudella 2022.
Kompakti OPTIMA ONTOUR EDITION sopii erinomaisesti spontaaneille kaupunkireissuille ja kattaville seikkailumatkoille. Runsaasti varusteltu Edition-malli on saatavilla kolmella eri pohjaratkaisuvaihtoehdolla: parivuoteella, saarekevuoteella tai erillisvuoteilla.
OPTIMA ONTOUR on täydellinen malli ensimmäiseksi matkailuautoksi. Kuudella puoli-integroidulla pohjaratkaisulla ja kolmella alkovimallilla löydät varmasti sinulle oikean lomakumppanisi. Selkeä ja moderni OPTIMA ONTOUR kerää pisteitä kätevällä varustuksellaan ja vakuuttavalla hinta-laatusuhteellaan.
OPTIMA DE LUXE: uusi premium-look
OPTIMA DE LUXE -mallistossa Hobby esittelee mallivuonna 2022 ensi kertaa uuden sukupolven matkailuautojen sisustuksen. Tässä Hobbyn huippumallistossa on suoraviivaisen laadukas kalustemuotoilu ja hienosti yhteen sointuvat värit, jotka huokuvat skandinaavista hyvän olon tunnetta. Tässä mallisarjassa on tarjolla runsaat varusteet ja viisi pohjaratkaisua: neljä erillisvuoteellista ja yksi parivuoteellinen.
VANTANA ONTOUR EDITION – ensi askel retkeilyautojen maailmaan
Citroën-alustainen, uusi VANTANA ONTOUR EDITION on helppo ensiaskel retkeilyautojen maailmaan. Mukavan perusvarustuksen lisäksi mallissa on kattava varustepaketti, jossa on muun muassa laadukas viihde- ja navigaatiojärjestelmä, markiisi, pimennysverhot ja paljon muita matkustamista helpottavia varusteluita. Erillisvuoteisen mallin tilanjako on fiksusti optimoitu ja tarjoaa apukuljettajan puolella mukavan, yli kaksi metriä pitkän vuoteen.
Täysin varusteltu VANTANA DE LUXE
VANTANA DE LUXE:n erityisen leveä panoraamakattoikkuna takaa taivaallisen näkymän ja tilavan ja valoisan tilantunteen. Fiat Ducato -alustainen VANTANA DE LUXE on tulevan kauden huippumallisto – sen sisätilojen kohokohtiin kuuluu mukava tunnelmavalaistus ja vakiovarusteinen 90 litran kompressorijääkaappi. Malli on saatavissa kahdella tyylikkäällä kalustevaihtoehdolla: lämpimällä puun sävyllä magnolianvärisillä korostuksilla tai modernilla monochrome-tyylillä.